keskiviikko, 19. syyskuu 2018

Sosiaalinen korruptio

Useimmat meistä on joskus kuullut juttuja tutuista katsastusmiehistä tai peräti tutuista tullimiehistä. Kun on hieman suhteita niin asiat saadaan luistamaan. Perheiden ja sukujen kesken tämä sosiaalinen korruptio tunnetaan nimellä nepotismi. Kun nuori tulee ikään jossa kesätyöpaikalle on tarvetta, se järjestyy kätevästi kun isä tai muu sukulainen on firmassa merkittävässä asemassa. Politiikassa sosiaalinen korruptio näkyy oman puolueen jäsenten suosimisena erilaisiin tehtäviin nimitettäessä. Merkittvässä asemassa olevalle henkilölle tällainen suosiminen voi olla myös keino brassailla omalla vallallaan osoittamalla sitä lähipiirinsä edustajalle erilaisina myönnytyksinä ja erivapauksina.

Ongelmana on usein sovittaa oikeudenmukaisuus ja sosiaalisten suhteiden ylläpito toisiinsa. Jos et suosikaan sukulaista tai muuta lähipiiriin kuuluvaa henkilöä, hän saattaa kokea sen loukkauksena. Jos taas suosit jotakuta vain säilyttääksesi sosiaaliset suhteet hyvinä, saatat joutua tekemään epäoikeudenmukaisia valintoja. Näkisin, että suurimmaksi osaksi valinnat osuvat tällaisissa tilanteissa niin, että oikeudenmukaisuus on alisteista sosiaalisille suhteille. Ihmisellä on  vahva tarve vaikuttaa muiden silmissä hyvälle tyypille. Tämä tarve ei mitenkään  vähemmä taipumusta sosiaaliselle korruptiolle.

Vaikka tällainen sosiaalinen korruptio onkin syvältä, kokee meistä varmasti useimmat mielihyvää siitä jos meitä suositaan siksi, että kuulumme jonkun ihmisen sisäpiiriin. Lujittaahan se sidettä edelleen. Maailma on siitä epäkiitollinen paikka, ettei siitä saisi edes teorian tasolla luotua oikeudenmukaista ja ei-korruptoitunutta maailmaa.

tiistai, 18. syyskuu 2018

Fanaattisuus

Wikipedia määrittelee fanaattisuuden seuraavasti:

"Fanaattisuus ( fanaticus) on kiihkomielistä käyttäytymistä, jonkin asian kiihkomielistä puolustamista.Lievemmässä merkityksessä sanalla tarkoitetaan, että sillä kuvattu henkilö omistaa liikaa aikaa tai vaivaa tiettyyn toimintaan, kuten harrastukseen  tai puhtauteen"

Bertrand Russell ajatteli fanaattisuudesta seuraavasti:

”Fanaattisuus on ensisijaisesti järjen käytön älyllistä vajavaisuutta, sellaista johon filosofiasta löytyy älyllinen vastamyrkky”. "Eräässä myöhemmässä radiopuheessaan hän liittää kiihkomielisyyden erityisesti pelkoon"

Mielestäni Russelin näkemys on hyvin yksisilmäinen ja kuvaa vain tietynlaista fanaattisuutta. .Ajatellaampa vaikkapa rotuerottelua vastustanutta Martin Luther Kingiä. Hän väsymättä keskitti elämänsä rotuerottelun vastustamiseen tietoisena siitä, että se voi koitua hänen kohtalokseen ja saa aikaan suurta vastustusta. Voimme ajatella myös Mahatma Gandhia joka joutui toistuvasti vangituksi toteuttaessaan väkivallatonta vastarintaa. Tohtisiko joku näin jälkikäteen sanoa näille herroille, että otitte asianne turhankin vakavasti ja liian kiihkomielisesti olitte asianne takana? Tuskimpa. Heidät muistetaan lukemattomien muiden lailla siksi, että olivat täysin sitoutuneita asiaansa.

Fanaattisuutta voisi verrata kynään. Kynällä voi innoittaa ihmisiä ja pyrkiä vaikuttamaan maailmaan hyvällä tavalla. Kynällä voi myös lytätä, mitätöidä ja lietsoa vihaa. Fanaattisuus itsessään voi olla erinomainen tai hyvin harmillinen asia, täysin riippuen siitä millaisia asoita fanaattisesti ollaan ajamassa.

Maailmaa ovat muuttaneet hyvässä ja pahassa eniten ne ihmiset jotka ovat olleet asioilleen täysin omistautuneita ja fanaattisen kiihkomielisiä idealisteja. Hatunnosto kaikille niille fanaatikoille jotka on kautta maailmanhistorian olleet valmiita uhraamaan vaikka henkensä oikean asian puolesta. Fanaattisuus voi olla mitä suurinta epäitsekkyyttä tai suurien inhimillisten kärsimysten aiheuttaja. Fanaattisuutta varsin yksisilmäisesti pidetään vain huonona asiana vaikka keskeisempää on ajetut asiat kuin fanaattisuus itsessään.

 

maanantai, 17. syyskuu 2018

Vähemmistö Vähemmistö Vähemmistö

Tässä ajassa ja etenkin vihervasemmiston suunnalla kuulemme yhtenään puheita erilaisten vähemmistöjen puolustamisen tärkeydestä. Vihervasemmiston tavoitteena on tietenkin saada monet eri vähemmistöt äänestämään juuri heitä. Pohditaan kuitenkin hetki kysymystä miksi vähemmistöjä pitäisi puolustaa.  Suomenruotsalaiset ovat maasamme selvä vähemmistö. Osaako joku keksiä miltä osin  tämä hyvinvoiva, vauras, hyvin työllistynyt ja muutoin elinvoiva vähemmistö tarvisi jonkinlaista suojelua?  Ruotsinkielen asemasta on puhuttu paljon. Kielen asema on aina luonnollinen ja korreloi sen puhujien määrän kanssa. Jos vähemmistöyttä itsessään pidetään jonkinlaisena itseisarvona tai suojelun kohteena, syntyy sellaisia eriskummallisia  tilaneita missä enemmitön pitää opetella koulussa toista maailmalla tarpeetonta heimokieltä vaikka senkin ajan voisi käyttää jonkin maailmankielen oppimiseen. Itse kokisin sen loukkauksena ja vähättelynä jos joku alkaisi suhtautua minuun ikäänkuin suojelevasti tai kuin olisin heikompi vain vähemmistöyteni vuoksi. Suomenruotsalaiset ovat hyvää väkeä noin keskimäärin mutta eivät he mitään suojelua tai paapomista kaipaa.

Entäs sitten homoseksuaalit. Mitä suojelua tai erityishuomioita he tarvitsee oman vähemmistöytensä vuoksi? Nyt kun saimme maahan tasa-arvoisen avioliittolain, ei homoseksuaaleja ainakaan viranomaistaholta enää kohdella huonommin. Homoja on aina ollut ja tulee aina olemaan joku prosenti väestöstä. He eivät katoa mihinkään ja he elävät samanlaista elämää veronmaksajina omine askareineen kuin muutkin. Miltä osin ja missä tilanteessa homoja pitäisi vähemmistöytensä vuoksi huomioida erikseen tai paapoa? Entäs sitten me suomalaiset joita on vain reilu 5 miljoonaa maailman yli 7miljardista ihmisistä ja puhumme vielä harvinaista kieltäkin. Olemmeko me odottaneet, että meitä pitäisi kohdella kansainvälisessä yhteisössä jonakin vähemmistönä? Emme ole. Kaikkien vähemmistöjen asiat eivät ole yhtä hyvin kuin joidenkin toisten vähemmistöjen. Epäkohdat voidaan korjata ilman, että itse vähemmistöydestä tehdään itseisarvoa tai suurta numeroa.

Tässä ajassa vallitsee vihervasemmistolaisten ja kulttuurimarxistien alulle panema trendi jossa ihmiset on saatu lähes kilpailemaan keskenään siitä kuka nuolee eniten erilaisten vähemmistöjen takalistoa ja kuka on täten "hyvä ihminen". Jos tärkein juurisyy ja motiivi vähemmistöjen puolustamiseen on hyvän ihmisen statuksen hankkiminen itselleen muiden samanmielisten edessä, syntyy tilanne jossa vähemmistöys muuttuu VIP-kortiksi erilaisiin etuisuuksiin tai positiiviseen syrjintään. Ihmisten nuoleskelu on aina rumaa. Jos esimerkiksi Suomi on heikentänyt saamelaisten elinoloja, tulee asia korjata. Ei siksi, että Saamelaiset ovat vähemmistö, vaan koska se on väärin. Epäkohdat tulee korjata ja pyrkiä tasa-arvoon, mutta ei suinkaan nuolla kenenkään, ei edes vähemmistöjen  hanuria.

Vähemmistöjä ei pidä opettaa siihen, että he voivat vedota omaan vähemmistöyteensä ja käyttää  yleistä ilmapiiriä hyväkseen etujensa ajamiseen, jossa ihmiset kilpailee "hyvän ihmisen" tittelistä. Ruotsissa tilanne on muslimien osalta päässyt juuri tästä syystä sellaiseksi, että oikeuslaitos on antanut lukuisia mielivaltaisia tuomioita siitä, että on tapahtunut syrjintää kun joku ei olekaan suostunut positiiviseen syrjintään esimerkiksi työelämässä. Vähemmistöistä ei pidä syntyä ihmisryhmää jonka edessä muiden on oltava aina varpaillaan ja varuillaan. Parasta on kun vähemistöjä kohdellaan kuten muitakin kohdellaan. Loppupeleissä me kaikki voimme löytää asian jonka perusteella kuulumme aina johonkin vähemmistöön. Vähemmistöt on enemmistö.

keskiviikko, 5. syyskuu 2018

Ruotsi äänestää sananvapaudesta

Ruotsissa on näillä näppäimillä vaalit. Ruotsidemokraatit tulevat menestymään vaaleissa  hyvin. Ruotsin kansan mitta alkaa olla täynnä vääränlaisen maahanmuuton tuottamia ongelmia. Pian tulemme kuulemaan vihervasemmistolaisessa mediassa mitä typerämpiä selityksiä Ruotsidemokraattien menestykselle. Todellisia syitä ei haluta kertoa koska vihervasemmistolainen media ja politiikka ei tosiasioita ole koskaan halukas myöntämään. Tosiasia kuitenkin on, että gallupin mukaan ( ja logiikan) ruotsalaiset pitävät tärkeimpinä kahtena vaaliteemana turvallisuutta ja maahanmuuttoa. Kun ongelmat alkavat olla vuosikymmenestä toiseen kaduilla ja pahenevassa määrin, ei realiteettejä enää pystytä pakenemaan vaan on otettava lusikka kauniiseen käteen.

Ruotsin kannalta on surullista, että valitettavasti Ruotsidemokraattien menestys ei tule muuttamaan mitään koska Ruotsi on ollut vuosikymmeniä leväperäisen naiivi maahanmuuttonsa suhteen. Ruotsilla ei käytännössä ole mitään laillisia keinoja käytettävissään turvallisuuden parantamiseksi ja asioiden saattamiseksi säädyllisille raiteille. Ehkä kuitenkin maahanmuuttokriittisyyttä uskalletaan tuoda enemmän julki Ruotsidemokraattien vaalimenestyksen jälkeen. Siinä on Ruotsilla edessä kuitenkin pitkä tie koska maassa on systemaattisesti liitetty  rasismi maahanmuuttokriittisyyteen. Vasta kun maahanmuuttokriittisyyteen virheellisesti linkitetty napanuora rasismiin saadaan katkaistua, voi oikea keskustelu alkaa. Ruotsin vaaleja voikin pitää vaaleina joissa äänestetään sananvapauden ja mielipiteenvapauden puolesta.

Media voisi myös ottaa sen kuuluisan lusikan kauniiseen käteen ja luopua tituleeraamasta maahanmuuttokriittisiä puolueita maahanmuuttovastaisiksi puolueiksi. Allekirjoittanut ei tiedä yhtäkään maahanmuuttovastaista puoluetta. Ruotsidemokraatit eivät vastusta maahanmuuttoa kuten eivät Perussuomalaisetkaan. He vastustavat HAITTAmaahanmuuttoa. Länsinaapurimme maahanmuutto on kokenut molemmat maahanmuutos vuoskymmenien aikana. Aikoinaan Suomesta meni Ruotsiin paljon ihmisiä töihin kuten monesta muustakin maasta. Viimeisinä vuosikymmeninä Ruotsi on kuitenkin lähes erikoistunut haittamaahanmuuton vastaanottamiseen. Tästä kertoo karua kieltää lukuisat nogo-alueet, rikollisuuden räjähtäminen, sosiaalimenojen kasvu sekä ghetot.

Sopeutumishaluinen työperäinen maahanmuutto tuottaa yhteiskunnalle lisäarvoa ja vähentää ihmisten ennakkoluuloja erilaisuutta ja etnisesti erilaisia ihmsiä kohtaan. Ehdoton edellytys on myös, että tulijat jo lähtökohtaisesti arvostaa arvojamme ja pitää elämäntapaamme arvokkaana. Vastaavasti sosiaalitukien varaan jäävä maahanmuutto jossa vielä huokuu kunnioituksen puute elämäntapaamme ja arvojamme kohtaan, ainoastaan vahvistaa ennakkoluulot oikeiksi.

 

 

 

lauantai, 18. elokuu 2018

Irvokas näytelmä Suomen Turussa

Turussa on tänään yritetty muistaa vuosi sittten terrori-iskussa kuolleiden muistoa. Massiivisen pitkä kulkue marssi rauhanomaisesti jokirantaan laskemaan kukkia jokiveteen uhrien muistolle. Tässä kulkueessa ei huudettu iskulauseita ja se oli hyvin hiljainen marssi jossa oli kaikenkirjavaa väkeä. Vastarannalla jokea oli joukko anarkisteja rumpuineen huutamassa "Turku vihaa natseja". Sanalla sanoen lapsellista ja häpeällistä toimintaa. Toiminnan voisi rinnastaa siihen, että hautajaisiin ilmestyisi mielenosoittajia.

Jos anarkisteja ei oteta lukuun, on suomalaisen yhteiskunnan suuri vahvuus se, että tiedetään milloin on aika hetkeksi sivuuttaa omat poliittiset tai muut agendat ja hiljentyä. Muistotilaisuus ei ole korrekti paikka oman agendan julistamiseen. Tunnetusti anarkisteille mikään ei ole pyhää. Anarkismissa mitään ei pidetä pyhänä. Tätä maata ei ole rakennettu rikkomalla ja riekkumalla vaan tekemällä uutterasti työtä isänmaan hyväksi. Ennen talvisotaa oli maa hyvin vahvasti polarisoitunut. Kun tiukka paikka tuli, pystyttiin rivit yhdistämään ja unohtamaan hetkeksi erimielisyydet. Kyky yhdistää rivit ja asettaa hetkeksi isänmaa etusijalle, pelasti tämän maan.

Tuskin monellakaan olisi kanttia yksinään lähteä rummuttamaan ja huutelemaan typeriä iskulauseita muistotilaisuuteen. Joukossa tyhmyys ja apinanraivo yleensä tiivistyy. Useinmiten anarkismista tervehdyy onneksi ikävuosien kertyessä ja ajattelukyvyn kehittyessä.