Ulkonaliikkumiskieltoa taitaa olla edessä laajennetusti. Mielestäni ulkona liikkumiseen tulisi nimenomaisesti pyrkiä koska näinä aikoina karanteenissä olevien pää alkaa seota mikäli ovat neljän seinän sisällä. Virushan ei vaani puiston pusikossa vaan tarttuu lähikontakteissa ja jossain määrin pinnoilta. Sen sijaan voisi sakonkin uhalla vaatia, että ihmiset pitää toisiinsa esimerkiksi 5 metrin etäisyyden. Kauppoihin voitaisin laittaa vartijat jotka ojentavat ihmisiä kaupassa noudattamaan etäisyyttä. Tässä kaoottisessa tilanteessa joudumme kuitenkin olemaan hallitukselle armeliaampia kuin normaalisti sillä ratkaisut on nyt ruton ja koleran väliltä.

Edellinen bloggaukseni sijoittamisesta aiheuttaa jo tänään hieman ristiriitaisia tuntemuksia. Tietenkin on hyvä uskoa huomiseen ja nähdä mielessään jo nousun aika kun asiat palaavat ennalleen. Toisaalta elämme nyt maailmansotien jälkeistä suurinta ihmiskuntaa kohdannutta kriisiä. Virus varmasti voitetaan kun ihmisille kehittyy laumasuoja tai rokotteet saadaan, mutta on täysin epäselvää miten käy taloudelle. Talouden kautta koko länsimaista hyvinvointia voi uhata peruuttamaton kriisi. Maailmassa on velkaa uskomattomia määriä ja esimerkiksi Italian velkaa pidettiin uhkana eurolle jo ennen korona-kriisiä. Useimmissa talouskriiseissä tulee puhkaistuksi jokin finanssipuolen kupla. Nyt kriisissä on ensiksi realitalous joka todennäköisesti muuttuu finanssikriisiksi. Kun pankit lakkaavat luottamasta toisiinsa ja konkurssiaalto pyyhkäisee yli, ollaan niin sanotusti jännän edessä. Samaan aikaan seuraa massatyöttömyys. Aiheuttaako tämä kaikki yhdessä vielä sen, että ihmiset ovat kaduilla mailojen kanssa ja siirrymme anarkiaan ainakin joissakin maanosissa?

Todennäköisesti maailma tulee näyttämään hyvin erilaiselle tämän kriisin jäälkeen. Ajataanko läpi joitain kansainvälisiä lakeja? Onko euroa valuuttana enää olemassa? Onko tehtaille enää tarvetta? Syttyykö sotia vai ajaako selviytymisvietti ihmiset kaduille rikkomaan liikkeiden laseja ja anastamaan tavaraa? Olemme niin suurien kysymysten äärellä, että henkilökohtaiset asiat ja epävarmuus tuntuvat niiden edessä mitättömiltä. Oma vajavainen näkemykseni on, että rajoituksia ei tulisi säätää lisää ainakaan kovalla kädellä koska jos talous kaatuu niskaan, sen seurauksena tulee vielä rumempaa jälkeä kuin mitä itse viruksesta tulee ennen sen katoamista.