Poliitikoillamme ja puolueilla tuntuu olevan kilpailu siitä kuka ajaa kunnianhimoisinta illmastopolitiikkaa. Tätä voisi oikeutetusti sanoa moraaliposeeraukseksi. Kunnianhimoinen ilmastopolitiikkahan voi tarkoittaa mitä tahansa ratkaisuja ja millä tahansa hinnalla. Surullista on että kunnianhimoisessa ilmastopolitiikassa mikään ei riitä vaan aina on kiristettävä vaikka se löisi takaisin talouden kurjistumisena ja ihmisten köyhtymisenä.

Kansalaiset eivät tietenkään voi hyväksyä sitä, että he joutuvat poliitikkojen kunnianhimon maksajiksi etenkään kun muistetaan miten mitättömän pienet on Suomen päästöt. Tämä suuri kunnianhimo tulisikin korvata suhteellisuudentajuisella ja järkevällä ilmastopolitiikalla. Järkevässä ilmastopolitiikassa saavutetut hyödyt ovat tuntuvasti suurempia kuin niistä maksettava hinta. Järkevässä ilmastopolitiikassa tavoitteena ei ole vain moraaliposeerata vaan tehdä oikeasti toimivia että vaikuttavia toimenpiteitä sellaisella kustannuksella jotka ovat siedettäviä.

Koska Suomen päästöt ovat vain noin promillen luokkaa maailman päästöistä, me voisimme maltin säilyttäen tehdä hitaasti ja rauhassa oman siirtymämme kohden uusiutuvia luonnonvaroja ja edistää teknologialla saastuttavien maiden päästövähennyksiä.  Kiina esimerkiksi lisää tuntuvasti hiilivoimaa ja Suomella voisi olla tarjota  tekonolgiaa jolla näiden laitosten hiilidioksidi talteenotetaan. Vaikka se tehtäisiin Kiinan hyväksi omakustannehintaan, olisi sillä konkreettista vaikutusta enemmän kuin suomalaisen autoilijan kurittamisella voi koskaan saavuttaa. Olkoonkin, että hiilidioksidin merkitys ilmaston lämpenemiselle on marginaalinen, on vain hyväksyttävä että tällainen paradigma on toistaiseksi poliittinen megatrendi jota ei lähiaikoina voida lopettaa.

Tilannetta voisi verrata vaikka junaonnettomuuteen jossa 99% matkustajista on loukkaantunut hengenvaarallisesti mutta pelastushenkilöstö keskittyy sen 1% hoitamiseen joiden vammat muistuttaa enempi mustelmaa. Tämän jälkeen astutaan parrasvaloihin ja esiinnytään maailmalle hyväntekijöinä. Tässä ajassa tuntuu olevan tärkeämpää että näyttäisi sille, että tehdään jotain kuin että saataisiin oikeasti jotain konkreettista aikaan. Lopulta kansan on voitava hyväksyä poliitikkojen ratkaisut jos halutaan, että samaa trendiä kunnianhimossa voidaan jatkaa. Poliitikot voivat elää omassa kuplassaan mutta tavallinen kansa kokee jossain vaiheessa köyhtyneensä tarpeeksi tällaisesta kunnianhimosta jolla ei voida saavuttaa mitään. Silloin kansa äänestää valtaan puolueita jotka menevät asiassa toiseen äärilaitaan. Liian kunnianhimoinen ilmastopolitiikka suorastaan ohjaa äänestäjät antamaan jyrkän vastalauseensa. Poliitikot elävät usein ihanteissa ja ideologioissa kun taas kansa elää arjessaan laskujensa kanssa. Harva ihminen haluaa maksaa poliitikkojen ihanteiden vuoksi satoja tai tuhansia euroja vuodessa kun saavutettava hyöty on pyöreä nolla maailman hyväksi.

Ehkä poliitikkojemme pitäisikin aloittaa shakin pelaaminen, että he oivaltaisivat miten yksittäiset siirrot voivat vaikuttaa lopputulokseen jopa vahingollisesti vaikka idea ja tarkoitus olikin hyvä. Maailmasta kun puuttuu sellainen mekanismi jossa hyvää tarkoitusta seuraisi automaattisesti hyvä lopputulos.