https://yle.fi/uutiset/3-10614021

Suomi nostaa eräiden maiden turvapaikanhakijoiden paluurahaa 5000 euroon. Tuen perustelut ovat sinänsä ymmärrettävät. Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden ylläpito tulee erittäin kalliiksi ja kertaluontneinen lähtöraha tulee luonnollisesti meille halvemmaksi. Tilanne on kuitenkin joka tarkastelulumasta katsoen vinoutunut. Politiikkamme on jo lähtökohtaiisesti järjetöntä kun kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet kuitenkin voivat jäädä maahan.

Paluuraha on kiusallinen tilanne sikäli, että se tuottaa maallemme taloudellista säästöä mutta samaan aikaan se on hyvin epäoikeudenmukainen moneltakin kannalta. Ei vähiten suinkaan siksi, että siinä palkitaan taloudellisesti ihmisiä jotka ovat hakeneet turvapaikkaa väärillä perusteilla ja jääneet täten ilman turvapaikkaa. Eikä myöskään siksi, että esimerkiksi Somalialaisten kohdalla 5000 euron palkkio on monikymmenkertainen keskimääräiseen somalialaiseen palkkaan verrattuna. Somalialainen joka on riittävän hyvissä voimissa matkustaakseen tänne, palkitaan tuntuvalla korvauksella tilanteessa jossa suuri osa somalialaisia kärvistelee kotimaassaan olemattomilla rahoilla.

Paluurahaa voisi hyvin kannattaa mikäli samaan aikaan uusia turvapaikanhakijoita ei otettaisi vastaan näistä kyseisistä maista. Nyt sana kiirii, että yritä hakea turvapaikkaa Suomesta koska siellä saa ainakin paluurahan ja elatuksen siihen saakka kunnes haluaa lähteä pois, vaikka turvapaikkaa ei saisikaan.

Suomea ei syyttä kutsuta hölmöläisten maaksi. Teemme monessa asiassa järjetöntä politiikkaa. Olemme sinisilmäisiä hölmöjä ainakin päättäjiemme osalta.  Voi vain kuvitella miten kuvaavia pilapiiroksia Kari Suomalainen olisi veistellyt viimeisten kuluneiden vuosien aikana.