Enemmistö kansanedustajista  tyrmää ajatuksen bensa-ja dieselautojen täyskiellosta, luojan kiitos. Vihreät menevät kuitenkin tässäkin asiassa eteenpäin periaatteella, että järki ja realismi on alisteista ideologialle. He kannatttavat täyskieltoa nopealla jopa reilun 10 vuoden  aikataululla. Jos kysyisimme ensiksi vihreiltä, että kannattavatko he kaivostoiminnan kasvattamista, he mitä todennäköisemmin vastustaisi tätä vedoten ympäristön suojeluun. Kuitenkin sähköauton akkuun tarvitaan noin 50 kg nikkeliä, 7 kg kobolttia ja 8 kg litiumia. Akkujen valmistusprosessi tuottaa hiilidiokisipäästöjä siinä määrin, että tarvitaan jopa 40000 kilometrin ajo ennen kuin ollaan samassa tilanteessa polttomoottoriauton kansa. Toisin sanoen sähköauto lähtee hiilirenkaanjälkensä suhteen pitkältä takamatkalta. Toinen iso kysymys on että miten paljon esim litiumia riittää ja paljonko maailmassa pitää avata maata jos sähköauto lyö itsensä läpi globaalisti.

Tällaiset kysymykset eivät vihreitä häiritse koska puolueessa vallitsee eräänlainen "hyvyyden tyrannia". Hyvyyden tyranniassa näennäisetkin ratkaisut ovat loistavia aina jos avauksen tekijä pääsee nostamaan itseään "hyvyyden indeksissä". On jokseenkin helppo uskoa, että sellainen vihreän puolueen aktiivi joka toisi tässä kompleksisessa ympäristöysymyksessä pöytään realistisia mutta vihreään valtavirtaan sopimattomia ehdotuksia, saisi nopeasti huonon ihmisen leiman. Kun on kerran päätetty että sähköautoa pyritään edistämään fanaattisesti vaikka se on maamme oloissa varsin epäkelpo vaihtoehto verrattuna esimerkiksi kaasuautoiluun tai biodieseliin, niin tätä pyritään sitten silmät kiiluen junttaamaan läpi, maksoi mitä maksoi.

Vihreät ovat  huolissaan eriarvoistumisesta. Jos heidän tavoitteensa bensa-ja dieselautojen täyskiellosta toteutuisi, se lisäisi massiivisesti eriarvoistumista. Se suosisi kaupunkilaisia joille tuotetaan kaupunkiin maaseudulla ravinto valmiiksi ja jotka pärjäävät julkisillakin kulkuvälineillä. Se suosisi rikkaita joilla on varaa ostaa päämisterin tavoin riittävän hyvä sadantonnin sähköauto ja laittaisi suurimman osan kansaa maksumiehiksi. Käytetty sähköauto tuskin tulisi monelle palkansaajalle kysymykseen jos edessä siintäisi 7000 euron akkujen vaihto. Uuteen taas monella ei olisi varaa. Ja vaikka hinnat laskisi, jäisi jäljelle sähköauton ympäristöseuraukset ja sähköautoilun heikko toimivuus pitkien etäisyyksien pakkasmaassa.

Uskoakseni useimmat äänestäjät ymmärtävät, että jos vihreät saisivat asioista yksinään päättää, he synnyttäisi nopealla aikavälillä täysin toimimattoman yhteiskunnan. Ratkaisuja tulisi ohjata realismi ja järki eikä utopistiset idelogiat. Siinä missä esimerkiksi tekniikan tai yritysmaailman parissa kilpaillaan siitä kuka tekee toimivamman ja käyttökelpoisimman tuotteen tai konseptin realimaailman tarpeisiin, tuntuu vihreät kilpailevan siitä kuka heistä tuo hienoimmalle ja ideologisimmalle vaikuttavan utopian pöytään.  Joku on sanonut, että jos järkeä ei käytä, se otetaan pois.