Sosiaalidemokraattien Husu kirjoitti siinä määrin epäkorrektia ja typerää tekstiä, että oma takamus ei kestänyt jättää asiaa blogissa ruotimatta. Blogihan toimii myös henkistä hyvinvointia lisäävänä foorumina siinä mielessä ettei kaikkia tarvitse pitää vain sisällään.

Mutta asiaan... http://abdirahimhussein.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252399-respectia-maahanmuuttajille

Lähdetään siis ruotimaan läpi tätä äärimmäisen epäkorrektia ja valheellistakin tekstiä:

"Maahanmuuttajataustaisena suomalaisena ”tasavertaisuus”, ”syrjimättömyys”, ”rasisminvastaisuus” ja ”yhtäläiset mahdollisuudet” kuulostavat kovin kauniilta sanoilta. Valitettavan usein pelkiksi sanoiksi ne myös jäävät."

Edes me kantasuomalaiset emme ole koskaan olleet tasavertaisessa asemassa. Se on hieno pyrkimys jolla on äärimmäisen heikot mahdollisuudet onnistua. 60vuotiaan suomalaisen vain on vaikeampi saada työtä kuin nuoren joka on tehokas, elinvoimainen ja mahdollisesti pitkäaikainenkin työntekijä. Tulee ymmärtää, että markkinataloudessa työnantajalla on oikeus katsoa millaisesta työntekijästä se saa eniten vastinetta rahoilleen ja riskilleen. On täysin selvä asia että kielitaidoiltaan heikon Somalin joka ei ymmärrä kulttuurimamme kuten suomalaiset, on vaikeampi saada työtä. Vastuu tästä ei ole meillä vaan maahanmuuttajalla itsellään. Hänen tehtävä on hankkia ne ominaisuudet joita työnantajat pitävät arvossa. On naurettavaa vain uhriutua ja valittaa rasismista ja syrjinnästä ellei itse ole tehnyt kaikkeaan parantaakseen omaa asemaansa. Jos rasismi olisi oikea peruste esimerkiksi Somalien surkeaan työllisyystilanteeseen niin miksi Thaikkuja jopa arvostetaan Suomessa paljon? Olisiko heillä jotain sellaisia ominaisuuksia joita tässä maassa arvostetaan?

"Sen tajuaa joka kerta kun näkee kansainvälisen maisterisihmisen paistamassa burgereita Mäkkärissä, vaikka hän aktiivisesti hakenut koulutustaan vastaavaa työtä.Joka kerta kuulleessaan taas jostain väitöskirjan tehneestä uussuomalaisesta, joka nyt kelpaa vain siivoamaan vessoja."

Tässä maassa on iso määrä kantasuomalaisia jotka tekee ns.vaatimattomampia töitä huolimatta koulutuksestaan. Husun sanoissa paistaa uhriutuminen ja suuri halu nähdä positiivista syrjintää maahanmuuttajien hyväksi tasa-arvon sijasta.

"Joka kerta kun sinut sivuutetaan työnhaussa, asuntomarkkinoilla ja kaikkialla muuallakin vain siksi, että olet Matin sijaan Muhammed."

Tämä on varmasti totta mutta sille on myös perusteensa. Meille on Suomessa syntynyt sellainen mielikuva, että Muhammed nimiset maahanmuuttajat edustavat sitä ryhmää maahanmuuttajista, jotka omaavat kaikkein vähiten halua integroitua ja oppia tavoillemme. Miksi työnantaja haluaisi maksaa siitä, että joutuu tekemään itse paljon enemmän työtä tällaisten työntekijöiden vuoksi jos vaihtoehtona on saada töihin se Matti joka tuntee kulttuurimme ja osaa kielenkin? Pitää muistaa ettei työhön oteta ihmisiä humanitäärisistä syistä, vaan ainoastaan siksi että se kannattaa työntantajalle. Poislukien sellaiset yleishyödylliset työt jotka muodostaa aina kuluerän yhteiskunnalle mutta jotka ovat välttämättömiä palveluita yhteiskunnassa.

"Joka kerta kun kotoasi lähtiessä joudut psyykkaamaan itsesi kaikkien niiden herjojen, päällesi sylkemisten ja fyysisen käsiksikäymisen varalle vain siksi, että haluat osoittaa sisäistä vakaumustasi myös ulkoisesti jonkun kankaanpalan kautta."

Jos tämä vakaumus tunnetaan yleisesti länsimaissa vakaumuksena joka sotii ihmisoikeuskäsityksiämme vastaan, niin miksi se vakaumus tulisi jättää kokonaan huomioitta? Edelleen jos tämä vakaumus on merkittävin yksittäinen selittäjä maahanmuuttajan huonolle integroitumiselle, niin miksi sitä ei saisi ottaa huomioon?

"Ovathan oikeusvaltion periaatteet kauniita sanoja, mutta näyttävät ulottuvan vain tietynvärisiin ihmisiin. Muille ne jäävät turhan usein unelmiksi, joiden turvin he pakenivat noita samoja asioita ja periaatteita julmasti polkevista maista. Vaaleaihoiset suomalaiset ovat tasa-arvoisempia kuin muut suomalaiset. "

Suomesssa on vain vähän pelkkään ihonväriin perustuvaa rasismia. Suomalaiset vastustavat pääasiassa sitä, että eräillä maahanmuuttjaryhmillä on haluna ainoastaan vaatia meiltä asioita ja tuoda tänne ovat arvomaailmansa jotka sotivat meidän arvoja vastaan. Kyse ei ole ihonväristä vaan maailmankatsomuksista ja arvoista.

"Te valtaväestön edustajat vain olette siinä onnekkaan etuoikeutetusta asemassa, että teillä on mahdollisuus purjehtia läpi elämän ilman pelkoa siitä, että ne yhtäläiset mahdollisuudet päättyvät ihonväriisi. Tai sitä, että kaikki sinun edellytyksesi mitätöidään pelkästään taustasi perusteella. "

Tässä maassa jopa kunnioitetaan niitä värillisiä  ihmisiä jotka tulevat kaukaa vieraasta kulttuurista ja näkevät vaivaa opetellakseen kielemme, hakeutuvat töihin tai perustavat yrityksiä ja noudattavat lakejamme ja kunnioittavat elämäntapaamme. Ihonvärin mitä Husu esittää kaiken selitykseksi on aivan liian helppo selitys ongelmille. Varmasti noin 95% maahanmuuttoon liittyvästä kritiikistä liittyy islamilaiseen maahanmuuttoon eikä ihonväriin.

"Ruskeat siskot ja veljet. On aika vaatia enemmän yhteiskunnaltamme ja niiltä ihmisiltä, joista se koostuu. Aika lopettaa piileskely pelon tai häpeän vuoksi. Aika sanoa, että nyt on saatu tarpeeksi ja asioiden on parempi alkaa muuttua. Ei valheita, tyhjiä lupauksia eikä silmien ummistamista – on ihan sama, kuinka noin tekevät ihmiset motivoivat tekonsa tai kuinka he perustelevat nykytilanteen oikeutuksen. "

Juuri tällaiset kommentit ovat niitä mitkä osoittaa maahanmuuton ongelmat  tosiksi  eräiden kohdalla. Sen sijaan, että Husu asettaisi siskoille ja veljilleen haasteen opetella kieli ja maamme kulttuuri sekä toimintatavat, hän esittä VAATIMUKSIA meille. Tämä on se keskeinen ero mikä selittää islamistisen maahanmuuton ja esimerkiksi thaimaalaisen maahanmuuton merkittävät erot integoitumisessa. Vastuu omasta integroitumisesta on maahanmuuttajalla. Ei suomalaisetkaan menneet aikoinaan Ruotsiin tai Amerikkaan vaatimaan asioita kielitaidottomina. He menivät tekemään rehellisesti töitä ja opettelivat kielen.

"Te kaikki varmaan jo tiedättekin, että mm. eläkkeet ovat niitä asioita, jotka muut maksavat. Ei, sinun työuran jälkeistä elämääsi ei todellakaan makseta, sillä rahalla, joka jokaisesta palkkakuitistasi vietiin. Sinun eläkkeesi maksavat ne seuraavat sukupolvet. Ja jos olet havahtunut tuohon, olet varmaan tajunnut myös, kuinka paljon ihmisiä tämä maa tarvitsee työskentelemään, maksamaan veroja ja pitämään eläkkeitä ja koko maata pystyssä? "

On totta, että edessä on haastavat ajat eläkkeiden suhteen tulevaisuudessa. Vaikeaa on nähdä ratkaisuna ainakaan sellaista maahanmuuttoa joka on sopeutumishalutonta ja kielitaidotonta sekä pääosin työttömänä. Itse asiassa nykyinen maahanmuutto maksaa meille valtavasti.

"Maahanmuutto ja talouskasvu korreloivat läntisissä yhteiskunnissa. Vilkaisepa tilastoja ja vilkaisepa esimerkiksi länsinaapuriin. Pelkästään viime vuonna noita ihmisiä tuli tähän maahan 17 000 lisää. Ne 17 000 tulivat tänne juuri maahanmuuton kautta. "

Tämä on täysin valheellinen väite. Ruotsin taloudellinen menestys johtuu laajasta teollisuudesta ja historiallisistakin syistä, unohtamatta omaa valuuttaa. Ruotsissa monet maahanmuuttajaryhmät on erittäin heikosti työllistyviä kuten Suomessakin. Ruotsin talouskasvu ei millään muotoa korreloi kaiken maahanmuuton kanssa.

"Valtaväestöä sen sijaan kuoli viime vuonna enemmän kuin tilalle syntyi. Niin monella tapaa maahanmuutto on ainoa kestävä keino ylläpitää tätä maailman onnellisinta hyvinvointiyhteiskuntaa, etenkin sellaista, jossa kymmenet tuhannet eivät joko pysty tai halua työskennellä. "

Islamilainen maahanmuutto ei lyhyesti sanottuna millään muotoa ole kestävä keino ylläpitää onnellista hyvinvointiyhteiskuntaa. Tällainen  ajatuskin on absurdi ajattelee sitten sosiaalisia seurauksia tai taloutta.

"Me maahanmuuttajat pidetään huoli niistä vanhuksista, joiden asia monia ei kiinnosta muulloin kuin silloin, kun sillä pääsee lyömään maahanmuuttajia. Me maksetaan niitä veroja, joista sossurahat tulee niin, ettei lusmuilijoiden tarvitse vahingossakaan ottaa vastuuta omasta elämästään. "

Husun kommentti osoittaa sen ylimielisyyden mitä niin monet maahanmuuttajat osoittavat. Se osa islamilaisista maahanmuuttajista jotka ovat töissä, ei maksa veroja edes osaksi sen vertaa mitä veljiensä ja siskojensa elättäminen yhteiskunnan varoista maksaa suomalaiselle yhteiskunnalle. Toisin sanoen tilastollisesti suomalaiset maksavat yhdessä työllisten maahanmuuttajien kanssa suurimman osan tiettyjen maahanmuuttaryhmien elatuksesta. Mitä vastuuseen tulee, on Husun kirjoitus täynnä uhritumista ja vaatimuksia meille, sen vastuunottamisen sijasta.

"Kaikki te mutsienne kellarissa asuvat, internetin keskustelupalstoilla aamukolmelta kännissä ahdistustanne möykkäävät tyypit, jotka syytätte maahanmuuttajia kaikesta, joka teidän omassa elämässänne on pielessä (Esimerkkeinä: koulutuksen, työn, naisen ja näköalojen puute...), miettikääpä voisiko syy olla ihan omassa itsessänne ja omissa valinnoissanne?"

Jälleen kerran aivan liian heppoinen selitys. Tietenkin on ihmisiä jotka voi huonosti. Mutta yhä suurempi on se ihmisjoukko jotka vastustaa integroitumiskyvytöntä maahanmuuttoa siksi, että se saa maamme voimaan huonosti. Ruotsi on hyvä esimerkki maasta joka on kärsinyt maahanmuutosta massiivisesti. Kun ihmiset koko ajan näkee kaduilla poltettuja autoja ja kuulee raiskauksista sekä näkee väkivaltaa, se muuttaa ihmisten käsityksiä. Taas kerran Husu syyttää yhteiskuntaamme siitä, että eräät maahanmuuttajat haluavatkin olla sopeutumatta kulttuuriimme.

"Me elätetään teitä eikä toisinpäin. Sä tarviit meitä ja tää maa tarvii meitä. Ala siis elää sen mukaisesti ja osoita jotain kunnioitusta. Me ollaan samassa veneessä kaikki suomalaiset. "

Tämä Husun viimeinen kommentti saa aikaan "pitäisikö itkeä vai nauraa"-ilmiön. Tämä kommentti vei viimeisetkin kunnioituksen rippeet monilta suomalaisilta monia maahanmuuttajaryhmiä kohtaan. Kunnioituksen tulisi olla ihan sillä puolella jotka tulevat tähän maahan ja saavat etuisuuksia vaikka eivät työllisty. Husu voisi nöyrytä ja osoittaa itse kunnioitusta suomalaisia kohtaan jotka elättävät suurimman osan niistäkin maahanmuuttajista jotka ovat lähtöisin hänen kotimaastaan!

Husun kirjoitus osoitti todeksi sen käsityksen mitä hyvin monilla on esimerkiksi Lähi-idästä tai Somaliasta suuntautuvasta maahanmuutosta. Vaatimuksia kyllä löytyy ja uhriutumista, mutta todellista halua tehdä töitä integroitumisensa eteen ei ole. Paljon helpompaa on syyttää muita rasismista kuin osoittaa vääriksi tietyt ennakkokäsitykset joita edellä mainituista maanosista muodostuvaan maahanmuuttoon liittyy. Husun kirjoitus teki ainoastaan haittaa maahanmuuttajille ja suututti monet suomalaiset ihan silkalla valehtelulla ja röyhkeydellä sekä kunnioituksen puuttumisella. Kirjoitus huokui vastakkainasettelua sekä halveksuntaa.