Presidentti Halonen otti kantaa pakkopalautuksiin. Vaikka nopeasti ajatellen pakkopalautukset voivat tuntua epäinhimillisille, edustavat ne kuitenkin kaikkein humaaneinta tapaa kun pohditaan seurauksia pidemmälle. Ensimmäinen asia joka kaikessa humanitäärisessä työssä tulee huomioida, on resurssien määrä. Koska nämä resurssit ovat rajallisia, on niiden kohdentaminen äärimmäisen tärkeää. Ideaalissa tilanteessa mahdollisimman suuri määrä turvapaikkaa hakevista on oikeutettu sen saamaan. Tarvimme siis selvän viestin maailmalle siitä, että noudatamme tarkkaa seulaa tehdessämme turvapaikkapäätöksiä. Kun palautamme ihmisiä takaisin, osoitamme että olemme johdonmukaisia humanitäärisessä työssämme. Tämä on reilua myös vaeltaville ihmisille tietää ettei kannata haaskata varojaan tai terveyttää yrittäessään maahan, ellei täytä turvapaikan saamiseen vaadittavia edellytyksiä.

Mikäli toimisimme niin leväperäisesti kuin Halonen ja eräät muut tahot kirkko mukaan lukien toivoo, antaisimme maailmalle sen viestin, että tänne saa tulla ja jäädä joka tapauksessa, oli sitten turvapaikalle tarvetta tai ei. Tällainen toiminta lisäisi keinottelua ja vähentäisi resurssejamme auttaa heitä joilla on todellinen tarve turvapaikalle. On odotettavaa että tulevaisuudessa pakolaisten määrä kasvaa. Siksi olisi viisasta jo valmiiksi luoda johdonmukainen ja uskottava järjestelmä.

Ongelma tässäkin tapauksessa on se, että vaatimalla tiukkaa turvapaikkapolitiikkaa ja palautuksia, saa nopeasti otsaansa ikävän ja epäempaattisen ihmisen leiman vaikka seurauksien näkökulmasta tämä olisi huomattavasti oikeudenmukaisempaa ja humaanimpaa kaikki osapuolet huomioiden. Leväperäinen ja löperö pakolaispolitiikka houkuttelee taloudellisin perustein matkaavia liikkeelle ja aiheuttaa oikeille pakolaisille tukalan tilanteen. Veronmaksajien näkökulmasta tänä leikkausten ja työttömyyden aikakaudella olisi myös tärkeää määrittää jonkinlainen katto humanitääriselle työlle. Mikäli tällaista taloudellisiin realiteetteihin perustuvaa kattoa ei ole, kokee suomalaiset maahantulijat yhä useammin erittäin nuivasti ja vastakkainasettelu kiihtyy. Onnistunut humanitäärinen työ tai muu auttaminen ei ole tunteilua vaan järjellistä seurausten ja tavoitteiden puntarointia.