Lähes yhtä hyödyllistä kuin jossittelu, on sen pohtiminen, mitä tekisimme maailman diktaattorina. Eikä suinkaan ollut sarkasmia, jossittelu on hyödyllistä. Pidemmittä jaaritteluitta tartun siis massiiviseen vastuuseeni maailman diktaattorina.

 

Aivan ensiksi puuttuisin koulutukseen. Kaikissa maailman kouluissa alettaisiin opettamaan nippelitiedon ohella psykologiaa ja filosofiaa. Yhtenä oppiaineena olisi skeptisyys. Koulutuksen pyrkimys olisi valmentaa oppilaista mahdollisimman kriittisesti maailmaa ja sen ilmiöitä tarkastelevia yksilöitä, jotka ovat kykeneväisiä erottamaan propagandan ja tyypillisemmät ajattelumme sudenkuopat. Uskontojen ylivalta voisi murtua hitaasti kun koulutus olisi enemmän ajattelua ja rationalisuutta ihmisessä stimuloivaa palvontavietin sijasta. Maailman diktaattorina en ehkä kieltäisi uskontoja mutta asiantuntijaryhmän suosiollisella avustuksella pisteyttäisin uskonnot. Uskontoihin ei pitäisi suhtautua tasa-arvoisesti koska uskontojen aiheuttamat seurauksetkaan eivät ole samanlaisia. Mikäli uskonto ei täyttäisi tiettyjä kriteereitä, sen levittäminen kriminalisoitaisiin.

 

Maailman diktaattorina palauttaisin teollisen tuotannon aikaan jolloin insinöörit saivat tehdä työnsä mahdollisimman hyvin. Kaikenlainen suunniteltu vanheneminen kiellettäisiin ja päämääränä olisi alituinen kestävyyden parantaminen. Kertakäyttökulttuuri saisi väistyä. Kieltäisin myös naurettavan luonnosta erkaantuneen viherpiipertämisen jota esimerkiksi ylisuurten hylje ja merimetsokantojen ylisuojelu edustaa ja josta on suurta haittaa muulle luonnolle. Itse asiassa vaatisin, että poliittisen puolueen on osoitettava, että sen tavoitteet ovat realitodellisuudessa toteuttamiskelpoisia eivätkä edusta vain pelkkää uskonnollista haahuilua. Hmm, toisaalta mihin puolueita tarvittaisiinkaan koska olisinhan maailman diktaattori! Puolueet siis lopetettaisiin koska demokratia ei toimi kunnolla. Laittaisinkin työryhmän pohtimaan miten demokratia korvataan tietoa ja taitoa, sekä realiteettejä suosivalla päätöksenteolla diktaattoriuteni päättymisen jälkeisenä aikana.

 

Maailman aseet sulatettaisiin ja metallista valmistettaisiin polttomoottoreiden sylinterilohkoja. Sähköautojen tuotantoa lisättäisiin kunhan insinöörit olisivat ensin suunnitelleet akun joka kestää pakkasissakin 1000km ajon. Paikallisesti ottaisin käyttöön Suomen lähes käyttämättömät kalavarat ja perustaisinkin valtavia jalostuslaitoksia jotka jalostaisi maailmanmarkkinoille nykyisin roskakaloina tunnetut kalat. Niin ikään Suomen metsiä kaadettaisiin enemmän jotta voitaisiin kompensoida puunkaadon vähentämistä sellaisilla alueilla maailmassa missä puuta kaadetaan liiaksi.

 

Maailman diktaattorina avaisin uudelleen 9/11 iskujen tutkinnan ja saattaisin syylliset edesvatuuseen. Pilkkoisin myös Venäjän ja Yhdysvallat moneksi pieneksi valtioksi jotta ne menettäisivät suurvalta-asemansa ja eivät olisi alituiseen vaaraksi muille. Tässä vaiheessa diktaattoria alkaa jo väsyttää valtava vastuu joten harkitsisin luopumista heti kun työryhmä olisi saanut valmiiksi ehdotuksensa miten demokratiasta voidaan luopua mutta elää ilman diktatuuria. Viimeisenä päätöksenä maailman diktaattorina määräisin suklaatehtaan tekemään Pätkis-patukasta kilon suklaalevyjä. Jokaiselle maapallon asukkaalle toimitettaisiin kahden vuoden tarpeet Pätkiksen kilon levyjä.