Jossittelulla voi parhaimmillaan yrittää ennakoida tulevia tapahtumia ja valmistautua niihin. Allekirjoittanut onkin aina yrittänyt hahmottaa asioita paljon jossittelun avulla. Muistan jo aikapäiviä sitten jossitelleeni tilanteella jossa vanhempani on joutunut tehohoitoon ja joudun käymään katsomassa läheistäni niin ilkeässä paikassa. Tuolloin jossittelussa totesin tilanteen aivan kauheaksi. Jopa sellaiseksi mistä ei voi selvitä. Valitettavasti aiempi jossitteluni asian kanssa kääntyi todellisuudeksi 23 helmikuuta jolloin ajoin rakkaan isäni sairaalaan hänen vastusteluistaan huolimatta. Nopeasti hänen kuntonsa romahti ja hän oli 11 päivää tehohoidossa saaden paljon lääkitystä ja ollen hengitysputkessa.

 

Aiemmat jossitteluni osuivat sekä oikeaan, että väärään. Oikeaan siinä, että tilanne oli todella raskas ja ahdistava. Väärään siinä, että tilanteesta ei voisi selvitä. Isäni sai hyviä hoitoja ja hän oli tuon 11 päivän aikana useasti tajuissaan kun häntä päivittäin kävin katsomassa teholla. Isäni pääsi lopulta purjehtimaan rauhaisampia vesiä maaliskuun 4 päivä. Tehohoitojen ansiosta sain puhuttua isälleni asioita vierailujen aikana mitä en ole koskaan ääneen sanonut. Isäni vastaili nyökkäilemällä ja oli usein liikuttunut. Aika oli hänelle varmasti erittäin raskasta mutta kun ajattelee vaihtoehtona sitä, että hän olisi menehtynyt kotiinsa yksin ja kivuliaasti ilman että hän olisi koskaan saanut kuulla minulta tunteistani häntä kohtaan, oli tehohoito ehdottoman hyvä asia.

 

Tehohoidon ansiosta sain olla isäni tukena lähes viimeisille metreille saakka. Jokainen päivä menin mielelläni teholle koska siellä oli rakas isäni minua odottamassa. Oloni oli ja on edelleen epätodellinen mutta isäni vuoksi teen parhaani jotta selviän menetyksestä. Jäähyväisiä en isälleni aio milloinkaan sanoa koska hän kulkee aina mukanani.