Ateismia pidetään usein teistien parissa moraalista rappiota aiheuttavana asiana. Tämän bloggauksen teemana on lyhyesti ”saarnata” ateismin hyödyistä. Ihminen elää epävarmassa ja epäreilussa maailmassa jossa lopulta vielä kuolemme. Uskonto antaa ihmiselle elämään monen kaipaamat raamit joka tuottaa psyykkistä hyötyä ihmiselle. Kun elämässä tulee toistuvia muutoksia ja epävarmuutta, on uskonnosta mahdollista saada lievennystä epätoivoon. Uskon hyödyt ovat yksilölle mielestäni suuremmat kuin teismi on ilmiönä kollektiivisesti.

 

Kollektiivisesti uskonnot ovat yhdistäneet samoin uskovia ihmisiä, mutta samalla myös erottaneet heitä suuresti toisistaan uskonkatsomusten ja uskontojen vaihdellessa. Äärimmäisissä tapauksissa uskonnot ovat aiheuttaneet sotia. Ihmiset ovat pohjimmiltaan kaikkialla maailmassa enemmän samanlaisia kuin erilaisia. Uskonnot ja niiden luomat kulttuurit ovat tehokkaasti eksyttäneet ihmisiä pois intuitiivisesta luonnostaan sekä luontaisista moraalikäsityksistään. Rohkenen väittää, että jos ateismi olisi maailmassa yhtä suosittua kuin teismi, olisi maailma verrattain rauhallisempi paikka.

 

Tietenkin aina on olemassa ihmisiä jotka eivät piittaa luontaisesta moraalitajustaan, mutta uskoakseni he eivät isommin välitä silloin uskonnonkaan opetuksista. Uskontojen perimäinen ongelma on siinä, että moraalikysymykset ulkoistetaan uskontoon ja pyhiin kirjoituksiin. Toisin sanoen se on omiaan vähentämään teistin moraalista pohdintaa koska ohjeet on pitkälti otettavissa valmiina pyhistä kirjoituksista. Ongelma ei olisi kollektiivisesti niin suuri, mikäli kaikissa uskonnoissa olisi hyviä moraalisia sääntöjä. Uskoakseni ilman uskontoja maailmassa vallitsisi ihmisillä suhteellisesti samankaltaiset käsitykset oikeasta ja väärästä.

 

Ateismi edellyttää tietynlaista nöyryyttä hyväksyä katoavaisuutemme ja pienuutemme. Toisinaan on surullista ajatella miten monet teistit käyttävät etenkin tietyissä uskonnoissa valtavasti energiaa kuolemanjälkeisen elämänsä varmistamiseen uhraten ehkä ainukertaisen maanpäällisen elämänsä asian hyväksi. Sanotaan, että se mikä ei tapa, se vahvistaa. Ateismi voi etenkin teististä tuntua karulle ja kylmälle mutta harvemmin ateistit itse kokevat tätä ongelmana. Elämässä joutuu viimekädessä hyväksymään usein hyvin ikäviä asioita myös teismissä. Hyväksy tai itke ja hyväksy tuntuisi olevan useimpien kohdalla enemmän sääntö kuin poikkeus.

 

Tutkiskelemalla ja pohtimalla maailmaa ja sen lainalaisuuksia, voi ihminen saada selkärankaansa sellaisen siedätyshoidon maailman karuutta, että se luo perustavan pohjan myös aidosti hyville asioille ja etenkin niiden arvostamiselle. Jos ainaisesti joutuu pakenemaan karua todellisuutta uskontojen luomiin selityksiin, saa karkumatkalla olla aina. Vaikka analogia ei välttämättä täysin stemmaakaan, ei allekirjoittanut malta olla siteeraamatta loppuun suuresti kunnioittamaansa Tuntemattoman sotilaan fiktiivistä hahmoa nimeltään Antero Rokka.

 

Katsoha sie. Tää asja on näi. Jos sie lähet juoksemaa, nii sie saat juossa Pohjalahel saakka. Kyl hää tulloo peräs, älä yhtää eppäile. Mut jos sie pysyt paikoillais etkä lähe hitoilkaa, nii minkä hää tekköö? Et sie sovi hänen kansaa sammaa monttuu. Se on tään puolustussovan ratekia.