Pikkuleijonien voitto sai aikaan monessa taloudessa riemuhkarjaisuja. Jäällä vallitsi lähes pikkusota ainakin mitä Venäläisten kansanedustajien puheisiin on uskominen. Tässä pikkusodassa Suomikin oli poliittiset aatesuunnat ylittäen yhteisessä rintamassa kannustamassa pikkujellonia. Näinhän oli jo talvisodassa. Tiukassa paikassa aatteet jäivät kotiin kun yhteinen kohtalo oli kysymyksessä.

 

Jostain merkillisestä syystä urheilu on asia joka saa ihmiset laajasti kannustamaan omiaan etenkin joukkuelajeissa. Valitettavaa on, että tämä yhtenäisyys tuppaa repeilemään monissa muissa asioissa kun pitäisi ajatella isänmaan etua. Usein on syntynyt sellainen vaikutelma, että isänmaallisuudesta on tullut kuin kirosana monelle, joka merkitsee välittömästi vähintään äärioikeistolaista ajatusmaailmaa.

 

Jos kehtaatkin ajatella isänmaan etua suomalaisena liikaa, olet vähintääkin uusnatsi tai äärioikeistolainen. Saatat olla jopa Perussuomalainen. Ehkä joka ihmisvihaaja! Me suomalaiset taidamme olla aika mustavalkoista väkeä. Korostamme helposti ääripäitä ja luomme stereotypioita. En tiedä mistä tällainen ajatusmaailma on alkunsa saanut mutta veikkaan, että vasemmistolaisuudella on asian kanssa jotain tekemistä. En tohdi väittää ettei vasemmistolaisissa olisi isänmaallista väkeä, mutta myönnän että tällainen kysymys on toisinaan mielessä käynyt.

 

Isänmaallisuuden pitäisi olla kaikkien yhteinen asia. Meidän tulisi rohkeasti vaalia arvojamme ja maatamme pyllistelemättä kaiken aikaa johonkin suuntaan. Meillä on vahva maa jossa on valtavasti potentiaalia jos vain haluamme uskoa itseemme. Kansakuntaan joka on aina rähmällään johonkin suuntaan ei luota lopulta kukaan. Pikkuleijonien menestyksen salaisuus lienee yhtenäisyys ja joukkuepelaaminen. Samalla tapaa tiukassa paikassa yhtenäinen arvojansa puolustava kansakunta pärjää paremmin kuin rikkonainen ja epäyhteinäinen kanssa. Kiitos Pikkuleijonat hetkellisestä puoluerajat ylittävästä isänmaallisesta illuusiosta.