Uskontojen edustajat ovat käyneet uskontojen välistä vuoropuhelua iät ajat. Tällaisen dialogin tarkoitukset ovat varmasti hyvät. Usein poliitikot odottavat lisää vuoropuhelua uskoen sen ratkaisevan erilaisia uskontojen välisiä ongelmia. Poliittisella tasolla dialogi voi olla hieman hyödyllisempää kuin yksilötasolla käyty uskontodialogi.

 

Uskonnon perimäisiä tarkoituksia lienee tuottaa siihen uskovalle psyykkistä hyötyä maailman raadollisuutta, epävarmuutta ja kuolevaisuuttamme vastaan. Jotta tämä psyykkinen hyöty olisi mahdollista saavuttaa, tulee uskontoon uskoa vilpittömästi. Tästä seuraa väistämättä se, että muita uskontoja pidetään yleisesti teismissä väärinä harhaoppeina. Oma uskonto ei voi olla totuus samaan aikaan muiden kanssa.

 

Uskonto tarjoaa ihmiselle eräänlaisen raamin elämään, jolla pyritään vähentämään kokemusta maailman monimutkaisuudesta ja epävarmuudesta. Uskonto tarjoaa vastauksia ihmisten perimäisiin kysymyksiin. Silloin kun ihminen alkaa pitää muita uskontoja samanarvoisena potentiaalisena totuutena kuin omaansa, koko uskonnon idea psyykkisenä raamina ja toivon tuojana menettää merkitystään.

 

Uskallan väittää, että esimerkiksi kristittyjen enemmistö pitää islaminuskoa harhaoppina sekä eksytyksenä siinä missä muslimien enemmistö pitää kristinuskoa harhaoppina. Uskontojen välinen vuoropuhelu voi olla hieno ele, mutta suurta merkitystä sillä ei ole teistien suhtautumiseen muita uskontoja kohtaan. Kun vielä muistetaan, että monissa uskonnoissa on pyrkimyksenä laajentua ja levittää sanomaa, on jokseenkin väistämätöntä, että uskontojen välistä vastakkainasettelua tulee seuraamaan niin kauan kuin uskontoja maailmassa on.