Pentele kun nuo ryhmä X:n edustajat sitten ovat aina tuollaisia tyhmiä! Yleistäminen on meille kaikille tuttua. Useimmat meistä tiedostavat ongelman. Taipumus yleistämiseen ja äkkinäisiin johtopäätöksiimme lienee hyvin alkukantainen ominaisuus. Me emme ole luontaisesti rationaalisia. Meille on ollut hyödyllistä jo eloonjäämisenkin kannalta yhdistää heppoisinkin perustein syy ja seuraus. Tämä ominaisuutemme ei valitettavasti rajoitu vain turvallisuuttamme koskeviin tilanteisiin, vaan lähes jokapäiväiseen ajatteluumme. Onneksi me usein tiedostamme yleistämisen ainakin muiden kohdalla ja usein siitä toisiamme muistutammekin.

 

Onko kuitenkin käynyt niin, että joudumme liikaakin varomaan kannanottojamme koska pelkäämme, että ihmiset kuitenkin sortuvat yleistyksiin? Mielestäni kyllä. Kuvitellaan, että meillä olisi tutkimustulos jonka mukaan pisamakasvoiset syyllistyisivät tilastollisesti merkittävästi useammin rikoksiin. Joku voisi nyt pyrkiä leimaamaan tilaston perusteella kaikki pisamakasvoiset rikollisiksi. Hän siis tekisi yleistyksen ja jättäisi huomioimatta, että tilastotieto ei määritä yhdenkään yksilön käytöstä.

 

Pitäisikö tutkimus ja tilasto jättää julkaisematta siksi, että jotkut tulkitsevat tulosta väärin? Ei missään tapauksessa. Lähtökohtana voi pitää sitä, että kuulijalla tulee olla aina oikeus käsittää asiat oikein, tai päin kettua. Kunhan itse kerromme asiat ilman yleistävää sävyä ja oikein, meidän ei tarvitse huolehtia siitä miten kuulijat sen käsittävät. Toki jos haluamme aliarvoida kuulijan ymmärrystä, voimme muistuttaa ettei tilasto tai tutkimus kuvaa yksittäistä ihmistä.