Olemme usein toistemme kanssa eri mieltä asioista. Yleensä tällöin tunteet nousevat pintaan. Jostain syystä erityisesti politiikka, uskonto tai maahanmuuttoa koskevat kysymykset ovat tunteita herättäviä herkkiä kysymyksiä. Herää kysymys miksi? Mitään tyhjentävää vastausta kysymykseen on vaikea antaa. Lähtökohdan tulisi kuitenkin olla se, että lähes kaikissa argumenteissa on omat epäkohtansa, sikäli kuin tunteiden liikaa herättyä argumenteillä enää merkitystä on. ”Asiat riitelevät, eivät ihmiset” kuuluu vanha viisaus. Tunteiden herättyä asiat menettävät merkityksensä ja ihmiset riitelevät. Vaikka olisimmekin eri mieltä, voisimme silti yrittää ymmärtää vastakkaisiakin näkemyksiä. Harvassa asiassa on olemassa mitään yhtä ainoaa totuutta.

 

Tunteet ovat ihmisenä olemisessa olennaisia. Pyrkimyksenä pitäisi mielestäni kuitenkin olla, että tunteita ei sotketa pohdintaan. Miten usein pidämmekään kiinni käsityksistämme vaikka tietäisimme  olevamme väärässä. Vahvuutta ja älyllistä rehellisyyttä osoittaa kuitenkin se, että uskallamme tunnustaa olevamme väärässä ja vaihtaa käsitystämme. Hyvä periaate on mielestäni se, että me emme ohjaa johtopäätöksiämme kokonaan itse, vaan johtopäätöksemme ikäänkuin ulkoaohjautuu saamamme informaation pohjalta. Vertauksena voisi ajatella vaikka rikostutkijaa joka ei suinkaan päätä kuka on syyllinen ja etsi sitten todisteita, vaan antaa todisteiden johdattaa syyllisen luokse. Rehellisen pohdinnan perusperiaate on myös, ettei lopputuloksen tai johtopäätöksen tarvitse mielyttää meitä.