Hyvä kansanedustaja Pekka Haavisto,

 

 

 

Toteatte Etelä-Suomen Sanomissa, ettei ole olemassa rajaa sille kuinka paljon pakolaisia otetaan vastaan, koska eurooppalaisten ihmisrakkaus estää sen, että ihmisiä jätettäisiin heitteille.

 

Niin paljon kuin arvostankin humaaneja arvojanne sekä tekemäänne työtä ihmisarvon hyväksi, olen asiasta eri mieltä. Kaikessa auttamisessa tulisi pyrkiä siihen, että auttaja säilyttää jatkossakin potentiaalinsa auttaa. Mikäli emme aseta mitään rajoja vastaanotettavien pakolaisten määrälle, tulee jossakin kohtaa vastaan realiteetit ja resurssit. Vaikka haluaisimmekin pelastaa koko maailman, emme kykene sitä hyvällä tahdollakaan tekemään. Raha on näistä resursseista ensimmäisiä joka asettaa pakostakin jonkin rajan, jonka jälkeen kyse ei ole enää kestävästä auttamisesta. Vihreän puolueen mukaan myös planeettamme kantokyvyllä on rajansa. On varsin erikoista ajatella, ettei myös pakolaisten vastaanottaminen ole sidottu vastaanottavan maan kantokykyyn.

 

Meidän tulee siis miettiä mikä on sellainen raja, jonka voimme kantaa taloudellisesti ja sosiaalisesti ilman, että auttajasta tulee itse avun tarvitsija. Realitodellisuus asettaa monia sinänsä hienoja tarkoitusperiä kyseenalaiseksi. Näkisin, että on viisaampaa auttaa pienesti ja hyvin, kuin yrittää suuresti jotain epäkelpoa joka on tuomittu epäonnistumaan. Yhtenä ongelmana on, että miessukupuoli on turvapaikanhakijoissa yliedustettuna. Kansalaisten on myös helpompi hyväksyä pakolaisten ottaminen mikäli tiedämme, että se on kantokykymme mukaisesti toteutettua ja hallittua, sekä kohdistuu sellaisten hyväksi jotka eniten apua tarvitsevat. Kansalaisten hyväksyntä on erityisen tärkeää jos aiomme unelmoida siitä, että turvapaikan saaneet pystyisivät edes jossain määrin integroitumaan yhteiskuntaamme.

 

Ensiarvoisen tärkeää on, että käytämme rajalliset resurssit niiden hyväksi jotka ovat eniten avun tarpeessa. Paremman elämän etsiminen on täysin ymmärrettävää inhimillistä toimintaa, mutta painopisteen tulisi olla nimenomaan turvaa tarvitsevien auttamisessa, eikä siirtolaisuuden tukemisessa. Meidän tulisi yhteensovittaa humaanit arvomme sellaisen terveen itsekkyyden kanssa, jossa autamme ihmisiä erilaisten resurssien ylijäämällä. Mikäli sahaamme samalla omaa oksaamme, se on jatkossa poissa sekä meiltä itseltämme, että niiltä jotka tarvisivat apuamme myös tulevaisuudessa.

 

 

 

Ystävällisin terveisin: (nimi)

 

 

 

(en julkaise blogissa mahdollista kansanedustajan vastausta)