Politiikka, uskonto ja ideologia. Punainen, keltainen, makea ja suolainen. Liberaali vai konservatiivi? On monenlaisia blokkeja. Identifioimme itsemme monella tasolla. Tämä ei ole missään nimessä huono asia. Ongelmaksi tämä muodostuu vasta silloin, kun se johtaa siihen ettei aseteta kriittistä silmää myös omiin näkemyksiinsä taikka kannattamiinsa asioihin. Tämä johtaa usein myös eri mieltä olevien kategoriseen väheksyntään, jopa ylimieliseen suhtautumistapaan. Enää ei ratkaise se, mitä sanotaan, vaan kuka sanoo. Tuo ihminen edustaa eri väriä, siispä hänen kaikki sanomisensa ovat pelkkää tuubaa. Politiikka ja uskonto lienee eniten tunteita herättäviä aiheita. Kuinka usein kuulemmekaan jonkun sanovan ”nuo köyhien kyykyttäjät!” tai ” harhaoppiset vääräuskoiset!”

 

Lähtökohtana arvostan sitä, että kaikki ihmiset tuottavat relevantteja ja viisaita ajatuksia, ainakin joskus. Näkökantani voi olla erittäin hyvin perusteltu, mutta epätäydellisessä kompleksisessa maailmassa niissäkin on heikot kohtansa. Kun päätyy kannattamaan jotakin asiaa, sen ei suinkaan tarvitse edustaa absoluuttista totuutta ilman epäkohtia, vaan olla vähemmän epäkohtia sisältävä näkemys kuin vaihtoehtoiset kannat, ollakseen kannatettava.

 

Olisi hankalaa olla tietyn puolueen jäsen, ja noudattaa lähes uskonnollista ryhmäkuria joutuen puolustamaan sellaisiakin asioita, joita ei kykene itselleen perustelemaan. Politiikassa ja uskonnoissa tunnetaan käsitteet takinkääntäjä ja luopio. Tarkemmin ajateltuna poliittinen tai uskonnollinen luopioituminen kuvaa pitkälti ihmisen älyllistä rehellisyyttä. On rehdimpää luopua jostain mihin ei enää usko, kuin pitää kiinni asiasta vain siksi, että on alunperin identifioinut itsensä tiettyyn bloggiin. Mielipidettä saa vaihtaa. Ideaali tilanne on kun ihmisen mielipiteitä ohjaavat argumenttien taso, kuin väkinäinen tarve puolustaa viimeiseen asti näkökantojaan vaikka jäät natisisivat jalkojen alla.