Avaamme television, luemme lehtiä, kuljemme maailmalla, tai teimmepä melkein mitä tahansa paitsi nukumme, olemme alttiina maailman kauhuille. Ne pistävät meihin kuin neulat voodoo-nukkeen jokaisesta ilmansuunnasta. Maailma kun aikansa pistelee piikkejään, niin kyllähän siinä ihminen hieman kyynistyy ja turtuu. Suojauskeino sekin.

 

Jatkuva informaatiotulitus saa monet ahdistumaan. Onko tuo suuri ihmekään, kun isoin osa informaatiosta on negatiivista. Ehkä vastalääkkeeksi käy television katselu, joka on täynnänsä sosiaalipornoa ja luokattoman huonoa ohjelmatarjontaa. Vai toimisikohan ratkaisuna alkoholin juomisen aloittaminen? Joku voisi ajatella, että elämme lopun aikoja ja tulla uskoon.

 

No, ehkäpä hieman ylidramatisoin. Elämä on antanut meille siedätyshoitoa riittävästi jaksaaksemme kohtalomme voodoo-nukkeina. Yksi asia kannattaa kuitenkin tehdä mikäli siihen on mahdollisuus. Kannattaa tehdä kauppoja kissan kanssa. Antamalla kissalle kodin, ruokaa ja rakkautta, saa takaisin tehokasta stressinlievitystä ja rentouttavaa kehräystä. Mikäli uskoo joutuvansa törmäyskurssille kissan itsenäisen luonteen kanssa, saattaa myös koira tulla kysymykseen.

 

http://www.ts.fi/teemat/terveys/274482/Iloa+ja+terveytta+lemmikeista