Ruotsi on päättänyt aloittaa rajatarkastukset kymmeneksi päiväksi. EU-oikeuden mukaan yksittäinen EU-maa voi päättää korkeintaan 10 päivän rajavalvonnasta. Suomen pääministeri Juha Sipilän mukaan Suomella ei ole tarvetta ottaa rajatarkastuksia käyttöön. Ei, vaikka oman hallituksen sisäministeri Petteri Orpo on sanonut, että kaksi kolmesta tulijasta tulee Suomeen elintason perässä. Aiemmin Orpo on sanonut että turvapaikanhakijoiden motiivien epäily on rasismia. Yhtä kaikki, tämä ei yllätä varmasti moniakaan, sillä politiikkamme on ollut varsin poukkoilevaa ja epäjohdonmukaista monessakin mielessä.

 

Kaikessa auttamisessa on kyse aina resursseista. Jotta auttaminen voisi olla taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävää, olisi valtion harkittava missä kulkee pakolaisten ottamissa se raja, joka ei aiheuta ongelmia meille itsellemme. Tällaista rajaa ei toistaiseksi ole määritelty. Ministerien velvollisuus jo ministerinvalansa mukaan on ajaa Suomen etua. Se, ettei Suomella ole minkäänlaista rajanvetoa pakolaisten ottamisen suhteen, on ministerinvalan vastaista toimintaa. Jokaisen kansallisvaltion ensisijainen tehtävä on huolehtia oman kansansa eduista. Vain resurssien ylijäämällä voidaan auttaa muita.

 

Se, että haluamme huolehtia ensisijaisesti oman kansamme eduista, ei tietenkään tarkoita ettemme voi kantaa moraalista vastuutamme sellaisten ihmisten auttamiseksi, jotka ovat avun tarpeessa. Merkittävä osa Suomen kansasta on ollut erittäin pettyneitä hallituksen tekemiin leikkauksiin. Kun samaan aikaan pidämme ovia auki pakolaisille ilman selvää tietoa lopullisista kustannuksista, tulivatpa he sitten mistä motiiveista tahansa, on väistämätöntä että kansa kokee tulleensa petetyksi. Tämä lisää vihamielisyyttä ja rasismia pakolaisia kohtaan.

 

Väitän, että mikäli käyttäisimme saman rahamäärän, mitä nykyisellä politiikalla tulee kulumaan pakolaisten ottamiseen, tekisimme mittavasti enemmän humaania työtä, mikäli käyttäisimme rahan ihmisten auttamiseksi eri kohteissa sellaisella tavalla jossa apu vietäisiin suoraan kohteisiin. Viisasta olisi myös pyrkiä vaikuttamaan pakolaiskriisin syihin eikä hoitaa loputtomasti vain seurauksia. Ennenkaikkea suomen edut eivät saisi olla ristiriidassa auttamistyömme kanssa. On naiivia ajatella, että voisimme sahata omaa oksaamme ja ylläpitää samaan aikaan mahdollisuuksia auttaa muita ihmisiä.

 

Kansan olisi huomattavasti helpompi hyväksyä tilanne mikäli poliitikkomme kertoisi kansalle millaisen määrän vuodessa saatamme pakolaisia ottaa ja paljonko se tulee meille maksamaan. Vielä jos myönnetyt turvapaikat kohdistuisi kaikkein heikoimmassa tilanteessa olevien hyväksi siten, että painopiste olisi lapsissa ja naisissa. Se, että piikkimme on avoinna ilman selvää käsitystä kustannuksista ja seurauksista, aiheuttaa ihmisissä huolta. Tieto on tässäkin asiassa parempi kuin epävarmuus. Teemme väärin myös pakolaisille suosimalla politiikkaa joka innoittaa ihmisiä käyttämään rahojaan ja vaarantamaan terveytensä ihmissalakuljettajien hyväksi.

 

Ihmisarvoa ei voi mitata rahassa. Pakolaiskysymyksessä mahdollisuudet on silti sidottuna resurssiin nimeltä raha. Maata ja tilaa meillä riittää, vaan ei rahaa ja työpaikkoja. Me emme elä sellaisessa ideaalissa maailmassa jossa voisimme toteuttaa ihanteitamme välittämättä realiteeteista. Vaikka kuinka haluaisimme, me emme voi pelastaa koko maailmaa. Meidän tulisi miettiä tarkoin miten saamme rajoitetuista resursseitamme kaiken irti niiden hyväksi joita kykenemme auttamaan. Ottamalla pakolaisia ilman selvää suunnitelmaa, me ruokimme pakolaiskriisin pitkittymistä ja oman kansan tuohtumusta.

 

Ajatellaan että käytettävissämme olisi 100 euroa ihmisen avustamiseen. Saisimmeko autettua ihmisiä niin, että antaisimme 10 000:lle ihmiselle sentin, vai keskittämällä viidelle varmasti puutteessa olevan ihmisen hyväksi 20 euroa? Tehdään mielummin kantokykymme mukaan pienesti jotain hyvin, kuin suuresti jotain epäkelpoa.